Ei vara venettä kaada

Kirjoituksia

Joka vuosi kun lumi alkaa sulaa, räystäät valua ja ensimmäiset krookukset pilkistävät routaisen maan läpi, ajattelen, että nyt, tänä vuonna. Tänä vuonna istutan punajuurta, kurkkua ja tomaattia. Kylvän erimuotoisia ja kokoisia siemeniä. Tänä vuonna upotan sormeni maahan ja tunnen mullan pursuavan sormien välistä. Haistan voiman, kasvun ja uuden elämän.

Tänä vuonna kitken, kastelen ja perkaan. Lannoitan, suojaan ja hoidan. Hyötykasveistani tulee suuria, meheviä ja kauniita. Voi mikä ilo onkaan niitä poimia esiliinaan sylillinen, pestä ensimmäiset ja syödä sellaisenaan. Tänä vuonna teen sen, mistä olen aina haaveillut. Säilön. Säilön syksyn sadon lasipurkkeihin, suuriin ja pieniin. Teen ihania erivärisiä hillokkeita, etikkasäilykkeitä ja pikkelsejä. Teen niitä paljon, ihan vaan varalle. Niinkuin Hamsteri kaverinsa Rurikin kanssa Veikko Huovisen kirjassa Hamsterit. Kirjassa muiden vuodenaikojen merkitys on valmistautua tulevaan talveen, hyytävän kylmään ja raakaan. Silloin pidetään yllä toiveikasta talvimieltä ja kartutetaan varastoja. Miten ihanaa onkaan olla lämpimässä sisällä, kun ulkona käydessä tuuli tuivertaa ja pakkanen paukkuu niin, että nenä vuotaa ja räkä jäätyy puikoiksi. Sukkahousut jäätyvät kiinni ihoon ja varpaiden kuolio on todella lähellä. Silloin voi mennä kellariin, luoda silmäys siisteihin riveihin säilykkeitä. Avata purkki kerrallaan, silpaista leivän päälle tai lihakimpaleen kaveriksi, nautiskella antaumuksella, lähes hävyttömän onnellisena, omin käsin talven varalle itse tehdyistä herkuista. Istua takkatulen lämmössä, tuulelta ja viimalta suojassa. Kunnes sitten taas, lähes huomaamatta alkaa ajatukset karkaamaan kevääseen. Melkein voi jo tuntea auringon ensisäteet kasvoilla, herättelemässä eloon ja toimintaan.

Niin se aika vierii, siemenet on istuttamatta, maa kääntämättä ja purkit ostamatta. Itseasiassa ei ole vielä kellariakaan. Mutta kevät ja kesä on ollut kaunista, lämmintä ja ihanaa. Olen vain kulkenut, kyykkinyt, istunut ja ihaillut kaikkea sitä kaunista, mitä nurmikon seasta ja kivien raoista pulpahtelee. Nauttinut auringon säteistä kasvoilla ja ajatellut, että ehtiihän sitä. Sitten joskus.

Jaana Silander